Lasten ja nuorten urheilun toiminnallinen tuki 2012

Seuratoiminnan toiminnallisiin tukiin lasten ja nuorten urheilun kehittämiseksi on haettavissa tukea yhteensä neljään eri hankemuotoon.
 

Hankemuoto 1.
Harrastusmahdollisuuksien lisääminen 6–19-vuotiaille

  • Tavoitteena on, että yhä useammalle lapselle ja nuorelle tarjotaan mahdollisuus harrastaa urheiluseurassa. Lisäksi tavoitteena on saada lisää harrastajia seuraan. Seura voi käynnistää hankkeen joko
    • 6–12-vuotiaiden toimintaan painottuen tai
    • 13–19-vuotiaiden toimintaan painottuen tai
    • 6–19-vuotiaiden toimintaan painottuen

Hankkeiden lähtökohtana on, että seura kehittää uusia valitulle ikäryhmälle suunnattuja toimintamuotoja ja entistä useampi ikäryhmään kuuluva lapsi tai nuori voi tulla lajiin mukaan tai jatkaa harrastamistaan urheiluseurassa.

 

Hankemuoto 2.
Harjoittelukulttuurin kehittäminen 11–15-vuotiaille 

  • Seura käynnistää hankkeen 11–15-vuotiaiden harjoittelukulttuurin kehittämiseksi. Hankkeen perusedellytyksenä on lisätä seuratoiminnassa mukana olevien nuorten urheilemisen ja kokonaisliikunnan määriä ja/tai kehittää urheilun kannalta keskeisten perusominaisuuksien harjoittelua monipuolisemmaksi. 
  • Keskeisiä tavoitteita on kasvattaa urheilun ja kokonaisliikunnan määrää, monipuolistaa harjoitussisältöjä, synnyttää pysyviä käytänteitä, joilla urheilullista elämäntapaa tuetaan sekä kehittää lajien, seurojen ja urheiluakatemioiden välille uusia, pysyvyyteen tähtääviä yhteistyömalleja.

Hankemuoto 3.
Seuran kehittäminen Sinettiseuraksi

  • Tukea voivat hakea seurat, joiden tavoitteena on kehittää lasten ja nuorten urheilutoimintansa laatua niin, että seura täyttää Sinettiseurojen laatukriteerit. 
 

UUSI PILOTTIHANKEMUOTO:

Vähävaraisten harrastusmahdollisuuksien kehittäminen

Lapsilla ja nuorilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa ja urheilua. Tällä hankemuodolla halutaan edistää taloudellisen tasa-arvon toteutumista urheiluseuratoiminnassa, jotta sosioekonomiseen taustaan katsomatta entistä useampi lapsi tai nuori voi tulla mukaan urheiluharrastukseen tai jatkaa harrastamistaan urheiluseurassa.
Hanketuen tavoitteena on tukea seuroja ideoimaan ja toteuttamaan malleja, joilla vähävaraisten perheiden harrastus- ja kilpaurheilullinen osallistuminen on mahdollista. Hankekauden aikana seuraan syntyy pysyviä toimintamalleja vähävaraisten perheiden tukemiseksi. Lisäksi seurat verkostoituvat paikallisesti muiden toimijoiden kanssa.
Hanketukea voivat hakea urheiluseurat, jotka sitoutuvat yhteiseen kehittämisprosessiin ja valtakunnalliseen kehittämistyöhön.
Hanketukea voivat hakea urheiluseurat, jotka sitoutuvat yhteiseen kehittämisprosessiin ja valtakunnalliseen kehittämistyöhön.

Kehittämisprosessiin valitaan 10-30 seuraa. Haettava tuki on 5000–30 000 euroa / seura.

 

Hakulomakkeet etusivun vasemmassa yläkulmassa.